Aatteellisuus ei ole tyhmyyttä

Jätin SDP:n tammikuussa 2006. Kaksi vuotta sen jälkeen kun Kansan Uutisten entinen päätoimittaja Yrjö Rautio kirjoituksensa "Tyhmyys ei ole aattellisuutta" (HS 4.4.2014) mukaan jätti Vasemmistoliiton. Rautiota harmitti mm. Vasemmistoliiton jäsenien EU-vastaisuus, minua SDP:n poliittisen eliitin aatteeton toiminta hallituksessa.

Kun Vanhasen vaaleanpunamulta demarivaltionvarainministereineen päätti varallisuusveron poistamisesta, oli se minulle viimeinen niitti. Myöhemmin löysin Vasemmistoliiton, ja olen ollut puolueessa aktiivinen siitä lähtien kun Paavo Arhinmäestä tuli puheenjohtaja. Raution lausetta lainaten: "Vasemmistoliiton lähtö Jyrki Kataisen hallituksesta vahvistaa johtopäätöstäni."

Vasemmistoliiton lähtemisen ympärillä viime päivinä pyörineessä arvostelumyrskyssä on ensisijaisesti kysymys näkemyseroista, ei politiikan sisällön vaan toimintatapojen suhteen. Näistä ensimmäisellä on järkyttävän pieni osuus ylipäänsä kaikesta poliittisesta keskustelusta Suomessa. Vasemmistoliittoa kohtaan kritiikkiä tulee teki se mitä tahansa. Leikkaushallituksessa on istuttu vain, koska Arhinmäki on halunnut itse istua Audin takapenkillä ja kavereilleen mukavia hommia. Nyt sieltä taas lähdettiin, koska haluttiin taktikoida vaaleja varten. Vihaajat vihaa, mutta nyt tehdyllä selkärankaisuudella voitettiin symppaajien luottamus ja pelastettiin omien yhtenäisyys.

Poliittisen vasemmiston uskottavuuden ongelma on nimenomaan Rautiot ja Matti Piiparit (Kysa 3.4.2014 ), jotka jauhavat vastuunkantamisista, kanteista ja välttämättömyyksistä, kuin ne olisivat osa jotain konkreettista kaikille samaa totuutta. On omaksuttu oikeistolaisten talousasiantuntijoiden näkemykset talouden tilanteesta ja samalla heidän retoriikka. Politiikassahan on nimenomaan kyse juuri sitä, että jokaisella meistä on näkemys siitä mitä nämä edellämainitut sanat tarkoittavat.

Minulle vastuunkantaminen on sitä, että pistää itsensä ja oman asemansa likoon periaatteidensa puolesta. 310 miljoonan leikkaus köyhimmiltä sopeutustoimena samalla kun kaikkein hyvätuloisimpien veroja kiristetään vain rupuset 35 miljoonaa, ei ole vasemmistolaista vastuunkantamista. Itseasiassa kumpikin toimi laman aikana sotii keynesiläistä talouspolitiikkaa vastaan. Köyhiltä leikkaaminen leikkaa suoraan kysynnästä, mikä on omiaan syventämään lamaa.

Olisin itse hypännyt hallituksen kyydistä jo aiemmin pois, kun hallitus mm. leikkasi kunnilta satoja miljoonia edellisten päälle ja samalla alensi miljardilla yhteisöveroa. Ymmärrän kuitenkin hallituksessa olemisen kannattajien perusteluita vaikuttamisesta. Nyt vaikutettiin, määriteltiin kynnyskysymykset ja kerrottiin ne julkisuuteen. Jutta Urpilaisen  "pääasia on että tehdään päätöksiä"-linja kuitenkin saa oksennuksen maun suuhuni. Jos kellään ei ole mitään rajoja minkään suhteen siirtyy valta aloitteellisille taustapiruille ja virkamiehistölle.

Huolestuttavinta on se, että sanojensa pitämisestä on tullut viime viikkona politiikan suurin synti. Vasemmistoliitto ilmoitti mediassa ennen neuvotteluita, että se ei hyväksy sosiaaliturvan indeksijäädytyksiä tai lapsilisästä leikkaamista. Neuvottelijat neuvottelivat ja lopputulos esiteltiin eduskuntaryhmälle, joka ei sitä voinut hyväksyä. Se myötäili myös puoluevaltuuston linjaa - eikä ollut siis mikään Arhinmäen audinpenkillä kyhätty salaliitto.

Kriitikot harvemmin huomioivat, että Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pyysi uusia neuvotteluita ja pyrki muuttamaan neuvottelutulosta viimeiseen asti. Vasemmistoliitto siis potkittiin ulos hallituksesta, koska airomies Katainen piti tärkeänä, että lapsiperheet ja köyhät kantavat vastuun yhteisessä veneessä - ankkurina.