Lopussa ratkaisu "ongelmaan" nimeltä Vasenryhmä

Yrttisgate tuli totaalisena yllätyksenä minulle sinisilmäiselle punikille. Olin kyllä tietoinen puoluejohdon nyrpeästä suhtautumisesta vasenryhmäläisiin, mutta että mentäisiin näin pitkälle – tätä en osannut odottaa.

Liityin puolueeseen, kun Paavo Arhinmäestä tuli Vasemmistoliiton puheenjohtaja. Olin muutama vuosi aikaisemmin eronnut demareista, koska koin heidän hallituspolitiikan olevan ristiriidassa puolueen periaatteiden kanssa. Mitä muutakaan varallisuusveron poistaminen olisi? Vasemmistoliitto piti silloin oppositiosta käsin vasemmistolaista vaihtoehtoa esillä, ja puolueessa näytti olevan kaikki niin kuin piti. Arhinmäen puheenjohtajuus sinetöi liittymiseni puolueeseen. Hän edusti silmissäni uutta, nuorta ja rohkeaa vasemmistolaista sukupolvea, johon itsenikin luen. Arhinmäki lähti rohkeasti viemään puoluetta kohti kansanliikettä. Mielestäni tätä ajatusta pitäisi edelleen herätellä toiminnassa voimakkaammin – asiakysymysten ajamisen kautta SKDL:kin nousi 60 vuotta sitten kansan suosioon. 

Liittymisestäni lähtien olen kiertänyt toreja, jakanut flaijereita, käynyt vanhainkodeissa ja tutustunut kouluihin – levittänyt Vasemmistoliiton ilosanomaa. Vaikka en ollut kannattamassa lähtemistä kokoomusjohtoiseen hallitukseen (mm. sen ajaman europolitiikan takia) olen kuitenkin voinut olla sitä mieltä avoimesti. Olen niillä kuuluisilla toreilla ja turuilla aina muistuttanut ihmisiä myös niistä hyvistä asioista joita hallituksessa on saatu aikaiseksi. En ole kuitenkaan piilotellut tyytymättömyyttäni. Vasemmistoliitossa hyväksytään erilaiset mielipiteet. Se on mielestäni puolueen etu. 

Puolue on minulle yhtä kuin sen jäsenistö. Puolue ei minulle ole Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja sen tekoset, tai edes puoluehallitus tai valtuusto. Nämä voivat linjata oman mielipiteensä ja virallisen kannankin, mutta puolueeksi niistä ei itsessään ole. Siksi pidän outona Yrttiaho-keskustelussa syytöksiä, joiden mukaan Yrttiaho on toiminut puoluetta vastaan. Pääasiallisesti Yrttiahon kritiikki on kohdistunut oikeistolaista hallitutusta ja sen vasemmistolaisia eduskuntaryhmiä, ei Vasemmistoliittoa kohtaan. Vasemmistoliiton periaateohjelman näkökulmasta katsoen vasenryhmän veijareiden toimet ovat olleet itse asiassa varsin hyvin linjassa puolueen kanssa. Mutta ei siitä sen enempää. 

Ollako vai eikö olla hallituksessa – kas sepä ei ole muuta kuin strateginen pulma. Sitä ei pidä liioitella. Liioittelua on tapahtunut puolin ja toisin. Mielestäni puolueessa on otettava uudenlainen tapa käsitellä tätä kysymystä. Puolueen jäsenistöä määrittelee ensisijaisesti kuitenkin mielipiteet poliittisiin asiakysymyksiin, ei se miten suhtaudutaan hallituksessa olemiseen. 2010-luvulla luulisi, että voisimme hyväksyä näin pienet erimielisyydet – kykenemmehän olemaan sulassa sovussa eri mieltä turkistarhauksesta ja perustulostakin. On hyväksyttävä se, että enemmistö puoluevaltuustossa tekee päätöksen osallistumisesta hallitukseen. On myös sallittava jäsenistön jyrkkäkin kritiikki puolueen edustaman hallituksen politiikkaa vastaan ja se, että jäsenistön ei ole taivuttava enemmistön kannan taakse. ”Pulinat pois”- mentaliteetti on demokraattista sentralismia, jossa jälkimmäinen sana kumoaa ensimmäisen täysin. 

Strategisesti olisi järkevää, jos osaisimme nähdä hallituskysymyksen luomat erimielisyydet voimavarana. Olemme puolue, joka on mukana hallituksen päätöksenteossa, mutta jonka jäsenistö samalla voi kritisoida sen tekemiä huonoja päätöksiä avoimesti. Olemme samalla konkreettisesti vaikuttamassa hallituksessa politiikkaan, mutta samalla sallimme ja tuemme kriittistä keskustelukulttuuria, jonka ansiosta meidän ei tarvitse menettää imagoamme ainoana uskottavana vasemmistolaisena vaihtoehtona. Tunnustamme, että eduskuntaryhmä on eri asia kuin puolue.

En pidä hallituskysymyksessä linjan yhteneväisyyttä maailman tavoiteltavimpana arvona. Tärkeämpää on, että puolueemme näyttäytyy leveäharteisena vasemmistolaisena kansanliikkeenä, jolla on tarjota uskottava vaihtoehto nykymenolle. Kritiikin vaientaminen erottamisilla ei tähän strategiaan sovi. 

Tähän loppuun teen kaksi ehdotusta. 

Puolueen tulisi mielestäni järjestää säännöllisesti esim. kehysriihen jälkeen äänestys puoluevaltuustossa tai jopa jäsenäänestys hallituksessa olosta. Näin Vasemmistoliiton nimissä harjoitettu hallituspolitiikka testattaisiin säännöllisesti jäsenistön keskuudessa, ja näin se saisi (tai ei saisi) puolueen demokraattisen siunauksen muuttuneessa tilanteessa.

Toinen ehdotus on positiivinen ratkaisu eduskuntaryhmää ja puoluejohtoa häiritsevään hajaannukseen: Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho tulee asettaa eurovaaliehdokkaiksi. Hallituspolitiikkaan ryvettymättömät ehdokkaat ovat valttia seuraavissa eurovaaleissa. Parhaassa tapauksessa molemmat saadaan Brysseliin ”pois jaloista” puhumasta pahaa ”puolueesta”.