Kotkassa on siirrytty vanhainkodeista ns. hoiva-asumisen malliin. Vanhuksien omavastuuta on lisätty. Nyt vanhukset maksavat eritellen vuokrasta, ruuasta, lääkkeistä ja vaikka lisämaksua vastaan ulkoilusta. Oikeastaan varsinaista hoitotyötä lukuun ottamatta kaikki on hinnoiteltu erikseen. Samat ohjeet pätee niin omaan toimintaan kuin ostopalveluihin. Kotkan yksiköistä n. puolet on ostopalveluita.
Hoivabisnes
ei ole pyyteetöntä auttamista, vaan tarkoitus on tehdä omistajille voittoa.
Suomessa yksityisessä hoivabisneksessä on useita toimijoita, joiden verorahat
valuvat Suomen ulkopuolelle. Mutta kuinka ihmeessä kunnan hoitamana vanhuksen
hoiva on menoerä, ja yksityisen hoitamana siitä tulee tuottoisaa bisnestä?
Sain kuulla
esimerkin, joka paljastaa mistä yksityinen sektori voittomarginaalinsa repii.
Eräälle vanhukselle jää eläkkeestä käteen 1400 euroa joka kuu. Vuoteen omana
olevan vanhuksen kuukausittainen hoito maksaa kaikkinensa kuitenkin yhteensä
2000 euroa. Vanhukselle on lisäksi jäätävä joka kuukausi sääntöjen mukaan 105
euroa käteen omiin kuluihin. Arvaatko jo kuka maksaa viimekädessä 705 euron
erotuksen? Kela ja kunta.
Vanhukselle
haetaan ensisijassa tukea Kelalta tai annetaan alennusta maksuissa.
Alennukset yksityisellä maksaa kunta. Viimekädessä erotus hoidetaan toimeentulotukena. Tässä tapauksessa siis
maksetaan 705 euroa kuukaudessa suoraa tulonsiirtoa julkista rahaa yksityisen
sektorin taskuun.
On selvinnyt
myös, että kaupunki maksaa kokonaan yksityisen palveluntarjoajan hoitotarvikkeet ja niiden varastoinnin.Tähän meitä ohjaa valtakunnallinen ohjeistus. Miksi ihmeessä?
Yksityisen
sektorin voitot revitään siis työntekijöiden pienempien
palkkojen lisäksi myös Kelan ja kaupungin sosiaalituista sekä ilmaisista
hoitotarvikkeista ja niiden varastoinnista. Voitoista osa jatkaa matkaansa
kauas palmupuiden katveeseen veroparatiiseihin. Yksityistetyissä palveluissa näemmä vain voitot on yksityistetty.
Hoivapalveluiden ostot olivat Kotkassa viime vuonna 5,5 miljoonaa euroa korkeammat nyt kuin mitä ne olivat vuonna 2012. Ei mikään ihme. Eiköhän ole jo aika ryhtyä palauttamaan kalliiksi tulevia ostopalveluita kunnan omaksi toiminnaksi.Yksityisen sektorin ylläpitäminen verovaroilla on lopetettava.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentoi!