Kymen Sanomien uutisointi kuumensi

En ole Kymen Sanomien tilaaja, mutta eilisen (19.8) valtuustokokouksen jälkeen oli pakko käydä kaupasta ostamassa päivän aviisi. Pelkäsin pahinta.

Kotkan kaupunginvaltuusto päivitti strategiaansa vuosille 2013-2016. Kyseessä ei ole mikä tahansa pilkun viilaamista ja tyhjiä sanoja sisältämä paperlappu - sillä luodaan yhteiset periaatteet kaupunginjohtamiselle näille kyseisille vuosille.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän muutosehdotus poistaa "monikulttuurisuus"-sana strategiasta kirvoitti keskustelua. Kaiken näköiset kortit viuhuivat. Itse käytin "norjalais-savolais-karjalais"- kortin kun yritin perustella monikulttuurisuuden olevan todella olennainen osa kotkalaisuutta.

Rohkaistuin. Kaksi ja puoli euroa köyhempänä hörpiskelin kahvini ja luin toimittaja Eija Anttilan tekemän jutun.

Ylläripylläri.

Jutussa ei käsitelty, että strategian mukaisesti Kotka aikoo lisätä kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia yhteisöllisyyttään tukeakseen tai että kaupungin viestinnän vuorovaikutuksellisuutta tullaan lisäämään.

Siinä ei käsitelty sitä, että kaupunki aikoo vihdoin tehdä elinkeinopoliittisen ohjelman. Siis aloittaa käytännössä tekemään jotain elinkeinorakenteensa elävöittämiseksi.

Sanallakaan ei mainittu sitäkään, että Kotka ryhtyy noudattamaan kaikessa toiminnassa Aalborgin sopimusta. Kotkasta on tulossa ympäristöarvoissaan edistyksellinen!

Uutisoinnissa ei huomioitu myöskään Sami Virtasen (sam.virt.) loistavaa ideaa ottaa kaupungin arkkitehtuurinen ilme poliittiseen ohjaukseen.

Sen sijaan otsikolla "Monikulttuurisuus kuumensi", toimittaja Anttila käy lähestulkoon sanasta sanaan eri tahojen kommentit kaupungin tulevaisuuden kannalta ehkä vähäpätöisimmästä aiheesta. That's it. Sivussa pikkuruinen laatikko, johon sentään visio on copypastattu.

Edit. Kotka EI lähde tavoittelemaan Hiilineutraalien kuntien foorumin jäsenyyttä. Tämä Vasemmistoliiton esitys ei mennyt läpi.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentoi!